Trofeemetsästys – julmaa liiketoimintaa

Laillisia metsästysmuotoja Etelä-Afrikassa ovat niin sanottu perinteinen metsästys, biltong-metsästys ja trofeemetsästys.

Perinteistä metsästystä (traditional community hunting) harrastetaan nykyään hyvin rajoitetusti.

Biltong-metsästäminen tarkoittaa, että eläin tapetaan pääasiassa ravinnoksi, kun taas trofeemetsästyksessä pääasiallinen syy on eläimestä saatava metsästysmuisto. Tavallisimmin muisto on eläimen sarvet, pää ja nahka.

Trofeemetsästystä on kahta eri muotoa. Fair chase -metsästystä (oikeudenmukainen jahti) harrastetaan villissä luonnossa. Saaliin saanti on epävarmaa ja metsästäminen vie aikaa. Toinen metsästysmuoto on niin sanottu canned hunting (eläinten metsästys aidatulla alueella) jota kutsutaan myös nimillä captive hunting tai hunting of captive bred animals, jolloin metsästys tapahtuu suljetulla alueella. Eläin tai eläimet, jotka ammutaan, ovat eläneet vankeudessa ja koska metsästysalue on rajattu, saalis on taattu ja aikaa metsästämiseen menee juuri sen verran, kuin asiakkaalla on siihen käytettävissä. Canned hunting on tavallisin metsästysmuoto Etelä-Afrikassa.

Lailliset metsästysmuodot

Klikkaa kuvaa isommaksi

Laillinen metsästäminen muuttuu laittomaksi kun rajoja ylitetään ja metsästyslupia rikotaan tai niitä ei haeta ollenkaan.

Esimerkiksi julkisuudesta tutun Cecil-leijonan kohdalla laillinen trofeemetsästys muuttui metsästyksen aikana laittomaksi metsästykseksi. Se ei ole epätavallista Etelä-Afrikassa.

Ihmisten kasvattamien ja vankeudessa eläneiden villieläinten trofeemetsästys on leviämässä Etelä-Afrikasta muihin Afrikan maihin ja on siksi nopeasti saatava loppumaan. Afrikasta käsin se ei onnistu, siellä toiminta on laillista ja ulkomaalaiset pitävät yllä kysyntää. Toiminnan leviämisestä on jo merkkejä Zimbabwessa, Mosambikissa ja Namibiassa. Siksi vetoamme eurooppalaisiin.

Kuinka metsästys tapahtuu?

 

Käytännössä metsästys tapahtuu tavallisesti siten, että metsästäjä varaa joko luettelosta tai internetin kautta sen eläimen tai eläimet, jotka hän haluaa ampua. Metsästyslupa voidaan hakea myös ilman nimenomaista varausta. Hintaan kuuluu yleensä eläimen pää ja sen nahka (trofee). Yleensä tilalliselle jää eläimen luut, jotka myydään luumarkkinoille.

Metsästystä edeltävänä iltana eläin nukutetaan tai tainnutetaan ja viedään, tai tilasta riippuen, päästetään metsästysalueelle. Metsästykseen kuuluu olennaisena osana eläimen jäljittäminen, joten eläimen siirtoa ja olinpaikkaa ei kerrota metsästäjälle. Päinvastoin: metsästysmatkaan voi kuulua paljonkin esivalmisteluja metsästäjän tai metsästysryhmän kanssa, ennen kuin eläin jäljitetään ammuttavaksi. Jäljittämiseen voidaan käyttää päiviä, jos metsästäjällä on siihen aikaa. Toisaalta valmiiksi pienempään metsästysaitaukseen viety eläin voidaan ampua myös samana päivänä, jos metsästäjän aikataulu niin vaatii. Joskus eläin ammutaan jopa häkkiinsä. Muutaman viikon kuluttua metsästäjä saa rahtina sopimansa osan leijonan ruhosta, useimmiten pään tai taljan. Luut jäävät tavallisesti metsästystilalliselle myytäväksi luumarkkinoille.

Metsästettävät eläimet kasvatetaan häkeissä ja siirretään metsästystä varten metsästysalueelle. Kuva: Ian Michler

Metsästettävät eläimet kasvatetaan häkeissä ja siirretään metsästystä varten metsästysalueelle. Kuva: Ian Michler

Trofeemetsästys on viime vuosina saanut negatiivista huomiota osakseen ja osittain siksi faire chase- metsästys ja salametsästys ovat lisääntyneet. Nykyään metsästysmuisto halutaan oikeasta luonnosta.

Miljoonien liiketoiminta tilallisille, ei paikallisille köyhille

 

Etelä-Afrikassa on arvioiden mukaan ainakin 150 tilaa, joissa pidetään ja kasvatetaan noin 6000–8000 petoeläintä. Käytännössä tilat ovat enimmäkseen keskittyneitä joko kasvatukseen tai metsästysliiketoimintaan, mutta on myös tiloja, joissa harrastetaan molempia. Lisäksi arvioiden mukaan on noin 10 000 tilaa, joihin kuuluu maatiloja, pientiloja ja muuta maanomistusta, jotka ovat tavalla tai toisella mukana lajien jalostuksessa ja metsästysbisneksessä, mutta eivät suoraan ole keskittyneitä pelkästään niihin. Läpinäkyvyyttä heikentää se, että metsästysbisnes on usein järjestetty agenttien kautta.

Tiloilla pidettävien villieläinmäärien tarkkoja lukuja ei tiedä kukaan, eikä villieläinten pitoa voida kontrolloida vahvan yksityisoikeus- ja omaisuuslainsäädännön vuoksi. Suurin osa petoeläimistä on leijonia, mutta tiloilla pidetään myös tiikereitä, gepardeja, leopardeja ja muita pienempiä eksoottisia petoeläimiä. Leijonia ammutaan pelkästään trofeen vuoksi vuodessa noin 700, mikä tarkoittaa keskimäärin kahta leijonaa päivässä. Tiloilla pidetään myös muita luonnoneläimiä, kuten antilooppeja, puhveleita ja kirahveja. Tarkkojen tietojen saaminen on vaikeaa, koska Etelä-Afrikan maaperästä suurin osa on yksityisomistuksessa. Se kuitenkin tiedetään, että kaikesta yksityisesti omistetusta maaperästä noin 15 prosenttia käytetään villieläinten pitoon. Vain 6,8% maan alueesta on kansallisesti suojeltua.

Kuva: Birgitta Wahlberg

Kirahvi on myyty toiselle tilalle. Kuva: Birgitta Wahlberg.

Vuonna 2012 ulkomaalaiset metsästäjät käyttivät 126 miljoonaa USA:n dollaria Etelä-Afrikassa. Vuonna 2013 huutokauppojen liiketoiminta oli noin 90 miljoonaa dollaria. Koko bruttokansantuotteesta trofeemetsästys on kuitenkin parhaimmillaankin vain noin prosentin luokkaa ja koko turismin tuomista tuloista sen osuus on alle kaksi prosenttia. Rahaa siis liikkuu ja toiminnalla on taloudellisesti merkitystä, mutta paikalliselle köyhälle väestölle siitä siirtyy vain noin kolme prosenttia. Pääosa rahasta jää tilallisten ja liikemiesten taskuun. Trofeemetsästystä ei siis voi kestävästi perustella kansantaloudellisin argumentein.